Rakastan kaikkia vuodenaikoja. Jokaista niistä sillä hetkellä, mutta kaikkea kohtuudella. Elokuussa lämpimät päivät alkavat riittää ja kaipaan villatakkeja kaapin perukoilta.
Laatikoiden pohjalta löydän taas keskeneräiset neuleet ja tulevien projektien valmiit langat. Jatkuva neulominen palaa osaksi elämääni.
Pihan omenat oli tänä vuonna syöty ennätysnopeasti. Onneksi sain niitä muualtakin omenahyveeksi, sellaisenaan syötäväksi tai jukurtin kanssa. Ehkä ensi vuonna saan tehtyä omenasosettakin.
Parin kirpeän yön jälkeen vaahterat saavat upeat syysasut, joita en kyllästy ihailemaan. Yritän keinolla millä hyvänsä ikuistaa kaikki sävyt, mutta paras tapa taitaa kuitenkin olla luonnossa liikkuminen ja verkkokalvojen kautta värien ikuistaminen muistoiksi.
Sateissakin on monta hyvää puolta: saa vetää kumpparit jalkaan ja sadetakin niskaan. Tarvittaessa nyhjään vain kotona teekupin kanssa. Jostain syystä elokuvien katselukin alkaa taas kiinnostaa. Tuoksukynttilöitä en tosin ymmärrä - paras tuoksu tulee myrskylyhdyn valopetroolista!
/V.
Ps. Synkkeneviin päiviin auttaa kirkasvalolamppu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti