Välipala

Kun on käynnissä pitkä neuleprojekti, neuloja tarvitsee jonkin pienen suupalan - sellaisen, joka tulee valmiiksi kuin itsestään. Yksivuotiaan lapaset on helppo neuloa, mutta koon arvioinnissa sormi saattaa mennä suuhun. Kohta nähdään, miten kävi.

Makkaralapaset täyttivät täydellisen välipalaneuleen toisen ehdon: ne söivät pienen jämälankakerän laatikosta.

/V.

Ajatuksia sunnuntaiksi!

Tulossa on hieno sunnuntai! Lähde ulos ja laita saappaat jalkaan! /I

Sitko!

Olen löytänyt ratkaisun! Nimittäin sitkon. Meidän taloudessa ei juurikaan ruokaa laiteta, bravuureita on tasan kaksi, muut maut löytyvät opiskelijaravintoloista. No ne bravuurit ovat pestopasta vaihtuvilla juustotäytteillä ja pitsa. Pitsassa minua on kuitenkin jo pitkään vaivannut pohja-asiat. Ihan kovin pitkälle en ole kokeiluissa päässyt, mutta tässä taannoin löysin sitkon.

Tein pohjan suunnilleen näistä aineksista:

• n.3-4 dl jauhoja, (pitäisi kai olla durumvehnäjauhoja, mutta niitä ei löytynyt kaapista)
• n. 20 g hiivaa
• 1 tl suolaa, (tämä on aika paljon, mutta tuo vähän makua)
• 2 rkl oliiviöljyä
• 1,5 dl vettä

Ja se paljon puhuttu sitko löytyi näin. Liota hiiva lämpimään veteen, lisää suola ja oliiviöljy sekä noin puolet jauhoista. Meillä ei ole yleiskonetta, joten käytin sähkövatkainta ja tämä olikin mullistavaa. Vatkaa täydellä teholla vispiläpäillä noin viisi minuuttia, jopa vähän enemmän. Kun olet vatkannut, lisää loput jauhot vähitellen ja vaihda sopivassa kohdassa vatkaimeen taikinakoukut. Ja vatkaa lisää. Vatkauksen määrää ei ilmeisesti voi liioitella. Vatkauksen jälkeen taikinan annetaan kohota ja loppu edetään niin kuin nyt yleensä.

Toinen vinkki on varmasti tuttu monelle, mutta en voi olla tähdentämättä, että pitsa kannattaa laittaa kuumalle pellille, jätä pelti siis uuniin lämmittämisen ajaksi.

Niin ja meidän suokkaritäytteet ovat: paseerattu tomaatti, tomaattiviipaleet, mustapippuri, pesto, mozzarella ja ”sekajuustoraaste”. Niin ja taistelua käydään aika usein siitä, laitetaanko lisäksi fetaa, eli se on puolisuokkaritäyte. 

Omnomnom...
/H.

Neljä vuodenaikaa: syksy

Rakastan kaikkia vuodenaikoja. Jokaista niistä sillä hetkellä, mutta kaikkea kohtuudella. Elokuussa lämpimät päivät alkavat riittää ja kaipaan villatakkeja kaapin perukoilta.

Laatikoiden pohjalta löydän taas keskeneräiset neuleet ja tulevien projektien valmiit langat. Jatkuva neulominen palaa osaksi elämääni.

Pihan omenat oli tänä vuonna syöty ennätysnopeasti. Onneksi sain niitä muualtakin omenahyveeksi, sellaisenaan syötäväksi tai jukurtin kanssa. Ehkä ensi vuonna saan tehtyä omenasosettakin.

Parin kirpeän yön jälkeen vaahterat saavat upeat syysasut, joita en kyllästy ihailemaan. Yritän keinolla millä hyvänsä ikuistaa kaikki sävyt, mutta paras tapa taitaa kuitenkin olla luonnossa liikkuminen ja verkkokalvojen kautta värien ikuistaminen muistoiksi.

Sateissakin on monta hyvää puolta: saa vetää kumpparit jalkaan ja sadetakin niskaan. Tarvittaessa nyhjään vain kotona teekupin kanssa. Jostain syystä elokuvien katselukin alkaa taas kiinnostaa. Tuoksukynttilöitä en tosin ymmärrä - paras tuoksu tulee myrskylyhdyn valopetroolista!

/V.

Ps. Synkkeneviin päiviin auttaa kirkasvalolamppu.

Hyvää omenasta

Viime viikolla minäkin ehdin kotoilla ja tehdä omenahilloa. Usein käytän pussin kyljessä olevia reseptejä ja niin tein tälläkin kertaa. Ne ovat yksinkertaisia eikä niinhin tarvita erityisiä aineksia. Reseptin mukaan tarvitaan 5 litraa kuorittuja ja viipaloituja omenia, 2 desilitraan vettä ja paketillisen hillosokeria. Sen lisäksi laitoin yhden sitruunan mehun.

Hillon tekeminen aloitetaan kuorimalla ja pilkkomalla omenat. Tämä on projektin työläin ja aikaa vievin osuus. Tämän jälkeen omenan viipaleet keitetään kypsiksi pienessä vesimäärässä ja soseutetaan. Lopuksi lisätään sokeri ja sitruunamehu.

Valmis hillo kaadetaan kuumiin purkkeihin ja annetaan jäähtyä. Hyvää tuli!

Omenia oli niin paljon, että sain tehtyä niistä vielä omenapiirakan. Tämäkin ohje on hyvin helppo ja piirakan tekee 10-15 minuutissa.

Piirakkaan tarvitaan:

Pohja:

• 1,5 dl vehnäjauhoja
• 0,5 dl kaurahiutaleita
• 3 rkl sokeria
• 100 g voita

Täyte:

• 3-6 omenaa
• 2 rkl fariinisokeria
• 1 tl kanelia

1. Sekoita jauhot, kaurahiutaleet, sokeri ja rasva ryynimäiseksi seokseksi
2. Viipaloi omenat.
3. Voitele vuoka ja laita omenanpalat siiheen
4. Ripottele päälle fariinisokeri ja kaneli. Levitä murotaikina päälimmäiseksi .
5. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa 20-25 minuuttia. Tarjoa piirakka haaleana vaniljakastikkeen kera!

Syysterveisin!

/I.

Hyvän viikonlopun merkkejä

1. "Karhutkaan ei paini koko aikaa, ne syö välillä puolukoita."

2. Vaihtaa yöpaita pois vasta alkuillasta.

3. Nukkua aamulla ilman herätyskelloa ja iltapäivällä sohvalla uudestaan.

4. Lukea lehtiä, joita on kerääntynyt pino.

5. Neuloa villapaitaa ja todeta, että se tulee joskus valmiiksi.

6. Mennä mummolle vierailulle ja katsoa Dancing on Ice, vaikkei se kiinnostaisi yhtään.

7. Juoda teetä niin paljon, että seuraavana päivänä närästää.

8. Katsoa Komisaario Morsea, vaikka sen jälkeen vähän pelottaa jokainen ohikulkija ikkunassa.

9. Siirtää tekemättömiä asioita vielä huomiseen.

10. Syödä aamupalaa kolmen tunnin ajan antaen sen huipentua pannukakkuun vaahterasiirapilla.

Näitä lisää kiitos.
/V.

Syystsemppi

Tämä saa minut aina hyvälle tuulelle, vaikka ulkona olisi yhtä harmaata kuin tänä aamuna. Tsemppiä syksyyn! 

/H.

Origameja

Syksyn tullen tulee ihmeellinen into kaikkiin projekteihin. Sitä haluaa vain lymytä kotona ja puuhastella, yksin tai yhdessä. Tämä origamiprojekti on aloitettu jo keväällä, mutta kyllä se vielä joskus valmistuu. Tarkoituksena olisi ripustella lintuja katosta roikkumaan, mutta pelkään saavani katon niskaani kun sitä alan sohimaan. Katossamme on hieman rapistunut tunnelma... Nyt linnut odottelevat lentoon pääsemistä keittiötölkissä, hyvä niiden sielläkin on.

Origamit vaativat vähän tarkkuutta, mutta esimerkiksi kuvan kurki on helppo tehdä. Netistä löytyy paljon ohjeita, kuten tämä video-ohje. Kuva on puolestaan otettu täältä.

/H.

Lakkailupuuhia

Viikonloppuna oli aikaa kaikkeen turhamaiseen, kuten lakkailupuuhiin. Minusta tuntuu, että kaikkialla näkyy nykyään vain graafisia muotoja. Pakkohan niitä on siis kynsiinkin kokeilla. 

Tämä projekti vaati yllättävän paljon odottelua ja kärsivällisyyttä, mutta hauskathan niistä tuli. Ehkä ensi kerralla, jos vain malttia riittää, kokeilen kolmea väriä. Inspiraatiota löytyi muun muassa täältä.

/H.

Saksalaisesta nykykirjallisuudesta

Minun viimeaikaiset bloggaukseni ovat käsitelleet kirjallisuutta, mutta lupaan, että jatkossa kerron myös muistakin aiheista. Viime aikoina olen puuhastellut kirjallisuuden parissa erityisen paljon. Olen käynyt kuuntelemassa Turun pääkirjastossa luentosarjaa Saksan nykykirjallisuudesta. Luentosarjan teemoina on ollut muisti, identiteetti ja historia. Vielä ensi viikolla on yksi luento ja sitten luentosarja on saatu päätökseen. Luentosarjan aikana olen oppinut erilaisten kirjailijoiden tavoista kirjoittaa. Ehkä nyt uskallan tarttua Herta Müllerin, Christa Wolfin tai Günter Grassin teoksiin.

Saksalaisen nykykirjallisuuden yksi tärkeimmistä tehtävistä on käsitellä tavallisten saksalaisten osallisuutta kammottaviin tekoihin ja niistä seurannutta syyllisyyttä. Aatu-sedän perinnön selvittämiseen on mennyt vuosikymmeniä ja vielä tänäkin päivänä Saksassa ilmestyy teoksia, joiden tapahtumat sijoittuvat toiseen maailmansotaan. Aiheen käsittelyssä, jolle on annettu ihan oma nimensäkin Vergangenheitsbewältigung, on nähtävissä erilaisia vaiheita: lapset suhtautuivat hyvin kriittisesti, jopa vihamielisesti vanhempiensa tekosiin. Voidaan puhua "isän murhasta". Sen sijaan lastenlasten sukupolvi suhtautuu jo ymmärtäväisemmin ja yrittää selittää tekoihin johtaneita syitä. Saksankieliselle nimelle on vaikea keksiä suoraa vastinetta. Se tarkoittaa menneisyyden työstämista, mutta niin, että se saadaan myös jossain vaiheessa päätökseen.

Oma lukunsa on DDR:n perinnön selvittäminen, joka on vasta aluillaan. Viime vuosina on ilmestynyt lukuisia teoksia, joissa kirjailijat käsittelevät puolifiktiivisesti lapsuutta DDR:ssä. Jana Henselin kirjaa Zonenkinder- eilisen aatteen lapset ja Claudia Rushin Stasi tiskipöydän takana voin suositella. Teoksessaan Simple Stories Ingo Schulze tarjoaa 29 välähdystä ajasta jolloin läntinen Eurooppa oli Itä-Saksasta katsottuna kuin toinen ääri. Tällä viikolla huomasin, että yksi uusi romaani DDR:stä on ilmestynyt. Kirahvin kaula. Se on pakko lukea seuraavaksi!

/I.

Pieniä juttuja, jotka tekevät onnelliseksi

Käy löytämässä omat pienet juttusi.

/V.

Jännittävä eka kerta

Tänään se vihdoin tapahtui! Lukupiirimme kokoontui ensimmäisen kerran ja tarkoituksena oli keskustella Kjell Westön uusimmasta teoksesta Kangastus 38. Olin jännittänyt kokoontumista hieman etukäteen, mutta jännittely osoittautui turhaksi. Muut osallistujat olivat yhtä innostuneita lukupiiristä ja kokivat kokoontumisen antoisana. Keskustelu oli vilkasta ja teosta tarkasteltiin monista erilaisista näkökulmista. Tulimme pohtineeksi näkökulmia, joita en itse ollut tullut ajatelleeksi. Useampi osallistuja sanoi, että teos olisi muuten ehkä jäänyt lukematta. Hyvä, että luettiin. Ehkä lukupiirin ideana onkin se, että tulee lukeneeksi kirjoja, joita ei muuten lukisi. Minulla on ainakin paha tapa lukea samantyyppisiä kirjoja.

Itse pidin teoksesta ja se piti paremmin otteessaan kuin Westön aiemmin ilmestynyt teos Missä kuljimme kerran. Tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin ja vuoteen 1938, mutta 20 vuoden takaisilla tapahtumilla on suuri painoarvo. Westö itse sanoi, että hän halusi kuvata aikaa, jolloin sota oli ilmeinen, mutta ihmiset pystyivät vielä elämään tavallista arkea. Juonesta ei voi liiaksi paljastaa, koska  kyseessä on jonkinlainen jännitysromaani, muuten pilaa lukukokemuksen niiltä, jotka eivät ole sitä vielä lukeneet.

Tässä teoksessa oli vähemmän henkilöitä kuin aiemmissa teoksissa. Westö keskittyy kolmeen henkilöön ja muut henkilöt jäävät sivustakatsojiksi. Henkilökuvaukset ovat monipuolisia, silti päähenkilöiden toimintaa ja ratkaisuja ei voi täysin ymmärtää. Lukijalle jää monia vastaamattomia kysymyksiä. Kuitenkin kirja oli nautittavaa luettavaa ja suosittelen teosta luettavaksi!

Lukupiirihurmiossa,

-I

P.S. Seuraavaksi teokseksi valikoitui Kristina Calsonin Herra Darwinin puutarhuri, joka ilmestyi muutama vuosi sitten

Mustikkapiirakka

Tänä kesänä innostuin ensimmäistä kertaa poimimaan mustikoita talteen. Innostus lähti ehkä ennenkaikkea siitä, että mustikat olivat helposti lähestyttävissä, aivan kesäkämpän viereisessä metsässä. Tämä on luonnollisesti johtanut siihen, että nyt on tarve leipoa. Kyselin I:ltä, millä ohjeella hän leipoo taannoin tarjoamaansa mustikkapiirakkaa, joka oli vasin hyvää. Yllätyin suuresti, kun selvisi, että ohje on jauhopussin kyljestä! Itse leivon yleensä aina sellaista murupohjapiirasta, mutta nyt mieli teki nimenomaan tuollaista sokerikakkuversiota. Hyvää tuli ja nopeasti, ohje on siis nimensä veroinen.

Nopea & helppo marjapiirakka

2 munaa

2 dl sokeria

2-3 tl vaniljasokeria

3 dl vehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

1,5 dl juoksevaa leivontarasvaa

1 dl maitoa (tai mehua)

3 dl mustikoita

Vatkaa munat ja sokerit. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä rasva ja maito. Sekoita tasaiseksi ja kaada voideltuun vuokaan, esimerkiksi irtopohjavuokaan (halkaisija n. 27 cm). Levitä päälle marjat. Itse käytin jäisiä marjoja, joten sekoitin niiden joukkoon vähän perunajauhoja. Paista 200 asteessa noin 25-35 minuuttia. Piiraan kaveriksi sopii hyvä seura ja vaniljakastike.

/H.

Ich bin ein Berliner - historian havinaa Berliinistä

Minulla on ollut väliinpitämätön suhde Saksaan. Tiedän, että monet rakastavat Berliiniä ja haaveilevat autoretkestä Alpeille yhä uudelleen. Jostain syystä en ole koskaan innostunut maasta, vaikka olen nähnyt Kölnin tuomiokirkon. 1900-luvun eurooppalainen historia on kuitenkin kiinnostavaa ja tänä syksynä päätin antaa kylmän sodan näyttämölle mahdollisuuden.

Pitkässä viikonlopussa ei pysty ottamaan haltuun koko kaupunkia, mutta muistoista koostuu pienten välähdysten kautta kokonaisuus - minun Berliinini. Tuoksuista mieleen palautuvat Currywurst-makkarakioskien höyryävät tuoksupilvet, joiden keskellä kiireiset bisnesmiehet aterioivat pystybaarissa. Ruokaa löytyi maailman joka kolkasta ja maistoin ainakin saksalaista, vietnamilaista, itävaltalaista, japanilaista, meksikolaista ja persialaista.

Nyt kaupunki vaikutti turistin silmään kansainväliseltä, monikulttuuriselta ja moninaiselta. Näin ei ole aina ollut, mutta historia tuotiin hyvin esille mässäilemättä liikaa. Juutalaismuseo ja -muistomerkki saivat ajatukseni liikkeelle ja silmäkulmani kostumaan. Holokausti jättää hiljaiseksi, mutta tärkeintä on, ettei se pääse unohtumaan.

Toinen kiinnostava ja puistattava vaihe Berliinin historiassa loppui vasta 22 vuotta sitten. Kaupungin keskeisillä alueilla sijaitsevat joutomaatontit ja siellä täällä esiin pilkistävät opaskyltit muistuttavat muurista, joka kaatui jo minun elinaikanani. Muuri erotti perheitä ja ystäviä. Muurin länsipuolella elettiin kohtalaisen vapaata elämää, kun taas idässä kansalaisten lähes jokaista askelta ja tekoa valvottiin. DDR-museo esitteli kylmän sodan aikaa hyvässä ja pahassa. Vuonna -86 DDR:ään oli huhtikuun lopulla ilmaantunut harvinaisen paljon hedelmiä kauppoihin... Stasi-museo jäi suosiolla seuraavaan kertaan maailmantuska- ja empatiakiintiöni täytyttyä.

Enimmäkseen Berliini ei ollut lainkaan tuskaa. Prenzlauer Berg oli viehättävä kahviloiden ja kauppojen täyttämä kaupunginosa. Kahviloissa oli mukava istuskella ja kirppareitakin kiersin mielellänin. Keltainen metro teki lähtemättömän vaikutuksen.

Berliini ei kuitenkaan ole minun kaupunkini. Kai tällä matkalla lopulta historian lisäksi opin lisää itsestäni. Kaipaan kaupunkeihin sopivasti järjestystä ja siisteyttä - Liisan sanoin "lagom-crazya". Aion silti kiehtovan kauhistuttavan historian ja läheisen sijainnin vuoksi antaa Berliinille joskus uuden mahdollisuuden. Ja jäihän minulta vielä ainakin Stasi-museo vierailematta.

/V.