Lehdet ja blogit pullistelevat toinen toistaan ihanampia juuresherkkuja. Punajuuret löysin pari vuotta sitten (uudelleen), eksoottisemman bataatin vasta hiljattain. Hyvä elämä testasi uutta ja vanhaa sopivassa suhteessa.
Punajuurista on muodostunut tuttua herkkua vakioresepteineen. Melko samanlaista herkkua söin kerran ravintolassa punajuuri-vuohenjuustopihvin nimellä.
Punajuuria ja vuohenjuustoa
- punajuuria syöjien mukaan
- pötkö vuohenjuustoa
- oliiviöljyä (rypsi käy myös ihan hyvin)
- sormisuolaa
- balsamicoviinietikkaa
Kuori punajuuret. Keitä punajuuria koosta riippuen 20-30 minuuttia. Pilko vuohenjuusto n. 1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Pilko keitetyt punajuuret 2-4 osaan koosta riippuen. Lado punajuuret uunivuokaan, kaada päälle noin ruokalusikallinen öljyä ja saman verran viinietikkaa. Asettele vuohenjuusto päälle. Paista uunissa 200 asteessa 20-30 minuuttia tai kunnes vuohenjuusto on sulanut ja punajuuret ovat kypsiä. Ripottele päälle sormisuolaa hienonnettuna. Nam!
Sitten testikeittiön puolelle.
Bataattiranskikset tein Kokit ja potit -blogin ohjeen mukaan. Ohje oli toimiva. Laitoin vähän liikaa öljyä, joten aluksi ranet olivat löllöjä. Pidempi paistoaika paransi rapeutta. Ohje oli hauska ja voisin kokeilla toistekin. Bataatissa ainoa huono puoli on se, että se rahdataan rapakon takaa. Kotimaisia juureksia kuitenkin kuljetetaan huomattavasti lyhyempi matka ja torjunta-aineiden sekä geenimuuntelun määrä on vähäisempi. Siksi yritän valita ainakin luomubataatteja. Ja useammin niitä kotimaisia.
Tällä kertaa maistelimme ranskalaisia kaupan kermaviilidipin kanssa, mutta ehkä ensi kerralla leikittelen itse mausteilla. Syksyn pimeydessä bloggaajakin toimii hitaammin, ruoka valmistuu uunissa hartaasti hautuen ja varaudutaan pitkään pimeyteen säästellen energiaa.
/V.
Toim. huom. Asioihin perehtyneempi ystäväni kertoi, ettei EU:iin saa tuoda geenimuunneltuja elintarvikkeita (ilmeisesti poislukien soija). Kuitenkin luomubataatti on parempi, sillä erityisesti rapakon takana tuholaismyrkkyjä käytetään paljon.
VastaaPoista